Trauma syntyy fyysisesti tai psyykkisesti sopeutumiskyvyn ylittävässä tilanteessa. Uhrin kokemusta leimaa täydellinen avuttomuuden tunne ylivoimaisen uhkan edessä, sellaisen joka uhkaa henkeä, koskemattomuutta tai mielen vakautta.
Jos traumaa ei saa käsiteltyä asianmukaisesti, se jää vaikuttamaan niin kehoon kuin mieleenkin. Pienikin traumatisoivasta tilanteesta muistuttava ärsyke voi palauttaa kehon takaisin traumatilaan.
Traumamuisto eroaa tavanomaisesta muistosta siinä, että traumamuisto on trauman uudelleen kokemista eikä niinkään sen ajattelemista. Miellyttävän muiston ajatteleminen on laimea kaiku itse kokemuksesta, mutta traumamuisto voi olla kokemuksellisesti identtinen alkuperäisen kokemuksen kanssa. Tämän perusteella pitäisi olla selvää, ettei kenelläkään pitäisi olla halua ehdoin tahdoin kaivella toisten traumoja esiin, ellei satu työskentelemään traumaterapeuttina.
Ongelmana on, ettei voi koskaan tietää, kenellä on traumataustaa ja millaiset ärsykkeet saavat trauman esiin. Traumasensiitiivisyys tarkoittaa sellaista tapaa toimia, mikä luo trauman mahdolliselle uhrille turvallisen olon. Traumasensitiivisyydessä pyritään minimoimaan todennäköiset traumatriggerit.
BDSM:ssä tarjoiltavat ärsykkeet ovat voimakkaita, eikä BDSM ole lähtökohtaisesti lainkaan traumasensitiivistä. Traumasensiitiivisyys tarkoittaa sellaista tapaa toimia, mikä luo trauman mahdolliselle uhrille turvallisen olon.
Traumatausta voi saada kiertämään BDSM:n kaukaa. Toisaalta se voi houkutella juuri sellaisten ärsykkeiden pariin, jotka tuntuvat tutuilta. On vaikea ennalta sanoa, miten BDSM kenenkin kohdalla toimii. On kuitenkin jotain asioita, joita eriyisesti domit voivat huomioida.
Traumasensiviitinen tapa toimia on sitä että tarjoaa muille turvallisen ympäristön ja säilyttää kaikkien osallisten hallinnan tunteen. Se on valintojen tarjoamista ja niiden kunnioittamista. Se on traumatisoivan toiminnan vastakohta: siinä missä traumatisoivassa tilanteessa kokee totaalista avuttomuutta, traumasensitiivisessä ympäristössä olo on turvallinen ja pystyy päättämään siitä, mitä itselle tapahtuu.
Näinhän ei dom/sub -suhteessa lähtökohtaisesti ole. Sub alistuu domin tahtoon, ja dom voi tehdä subille mitä haluaa. Terveessä suhteessa tämä kuitenkin tapahtuu sovituissa rajoissa, joita kunnioitetaan, ja subilla on koska tahansa mahdollisuus lopettaa leikki. Domin velvollisuus on totella tässä subia välittömästi. Tämä on jo askel kohti subin itsemääräämisoikeutta. En puhuisi siinä edes traumasensitiivisyydestä koska tämän pitäisi olla itsestäänselvyys.
Traumasensitiivisyyttä tähän asetelmaan on mahdollista lisätä tutustumalla subiin kunnolla. Miten herkästi sub oikeasti kommunikoi rajoistaan? Ajatustenlukukykyä ei keneltäkään voi odottaa, mutta ihmistuntemusta ja tarkkaavaisuutta voi. Subin vastuulla on viestiä selvästi omista rajoistaan. Jos dom on epävarma, hän voi arvaamisen sijaan kysyä, miten subilla menee.
Toinen tärkeä seikka on riittävän hidas eteneminen. Vaikka suunnitelmissa olisi villimpi sitominen ja piiskaaminen, sillä ei pitäisi olla uuden ihmisen kanssa kiirettä. Koskaan ei voi olla täysin varma toisen motiiveista ja taustasta. Dom voi hiljalleen opetella tuntemaan subinsa reaktioita ja sitä kautta vähitellen viedä leikkejä sellaiseen suuntaan, mikä molemmista tuntuu hyvältä. Samalla subin luottamus domia kohtaan kasvaa, mikä mahdollistaa yhä kokonaisvaltaisemman antautumisen.
Perusteellinen jälkihoito on kolmas asia, mitä ei ole syytä jättää väliin sikäli kuin sub haluaa sitä. Hellä kosketus, kiireetön läsnäolo ja läheisyys saavat session jälkeen olon tasaantumaan.
Kun nämä lähtökohdat ovat kunnossa, on turvallisesta lähteä vähitellen kokeilemaan, missä subin rajat ovat. BDSM saattaa joskus hyvinkin toimia myös korjaavana kokemuksena traumatisoituneelle. Vaikka ärsykkeet ovat vahvoja, sub voi kohdata ne säilyttäen oman voimansa ja hallinnan tunteensa ja olla session jälkeen hieman eheämpi.
Katso myös:
Alistumisen anatomia 